Kalevala: Kullervon tarina vs alkuperäinen Kalevala

✊ Hellulandia‑vertailu: Kalevala: Kullervon tarina vs alkuperäinen Kalevala

Kuule ny. Tää Kalevala: Kullervon tarina on nyt semmonen elokuva, mitä ei oo ennen meijän vanhasta eepoksesta tehty. Se on raa’asti tehty, siinä ei lotinata runomittaa, vaan se on toiminnallinen, raju draamaelokuva, jossa Kullervo on päätähäri ja kaikki on hemmetin konkretiaa.

Alkuperäisessä Kalevalassa Kullervon juttu on samalla traaginen ja paha paikka, mut se kerrotaan vanhan runomitan kautta, joka voi olla aika kaukana siitä, miten ihmiset nykysin puhuu ja kokee asioita. Kalevalassa se on yksi niistä painavimmista tarinoista, missä poika kasvaa sen jälkeen, kun koko klaani on tapettu, se myydään orjaks ja joutuu kidutuksii, se löytää suvun uudestaan ja menettää ne, se erehtyy rakastamaan siskoaan ja se päättyy lopulliseen koston ja itsemurhan kierteeseen. 

Mut elokuvassa se ei oo mikään runoiteltu tarina, jota pitää lukea kirjastos niin että “ääliöt osaa runomitanki” — vaan se on tehty nykysuomeksi, suoraan, ei mitään pölötyksiä. Se näyttää just sen kaiken raa’an ja rumen, mitä se alkuperäinenkin tarina sisältää, mut näytetään se lihan ja veren kautta, ei vain sanoina tai vertauskuvina. Siinä Kullervo ei oo mikään sankari tai runon sankaripoika, vaan vittumainen jätkä, joka ei saa mitään armoa tässä paskassa maailmassa.

Elokuvassa Kullervon tarina on rakennettu sellasenaan, että sä tunnet sen nahoissas asti — se ei vaan oo runollinen legenda, vaan ihmisten välisiä paskoja hetkiä ja raakaa tunnekamaa. Se painottaa isän ja pojankin suhdetta ja sitä, miten viha voi kasvaa ihmisen sisällä sellaseks, ettei mikään anna helpotusta.

Toinen iso ero on siinä, että alkuperäinen Kalevala on kirjallinen eepos, jossa tapahtumat on sidottu runomitataan ja kulttuurisiin merkityksiin — siinä on loitsuja, myyttejä ja symboliikkaa. Elokuva taas ottaa sen jutun ja sieppaa sen pois siitä hemmetin runomitasta ja tekee siitä historiallisen draaman, jossa mässäillään ihan oikeilla ihmisillä, voimilla ja tunteilla. Se on enemmän niinku rautaa ja verta kuin runonhuutoa.

Ja sit se, että Kalevalassa Kullervo joutuu tosi rumaan paikkaan — myydään orjaks, kohtaa sisarensa ja menettää sen, koston kierre ja lopullinen tuho — se kaikki on siellä, mut elokuva painaa sen näkyväks eikä sitä peitellä. Se on tehty siten, että se kolahtaa, vaikka et oo ikinä Kalevalaa lukenukaan.

Eli suoraan sanottuna: Kalevalan vanha runo kertoo saman jutun runomittana ja symbolina, mut tähän elokuvaan se on pantu lihaan ja vereen niin että vitun ei voi olla tuntematta sitä. Se ei oo mitään pientä runonlukuista satua vaan raju, toiminnallinen ja tunteellinen draama, jossa Kullervo on ihan oikea jätkä siinä sun vieres.