Kalevala‑leffat ennen ja nyt

Kalevala‑leffat ennen ja nyt

Kuule ny, meiän Kalevala‑juurista on yritetty tehdä leffoja ties kuinka pitkään, mut vitun harva niistä on osunu oikein napakymppii. Eka tuli se Sampo joskus 1959, mikä oli ihan neuvostoliittolainen fantasiaelokuva, joka käytti Kalevalaa vaan taustana, sammon tarinaa ja semmosta mytologiaa — ei se ollu suoraan se oikee Kalevalan sydän, mut yritti silti jotain mytillistä kamaa ruudulle.

Sitte 1980‑luvulla tuli telkkaris sellanen sarja Rauta‑aika, joka on ikäänkuin Kalevala‑henkinen pätkä. Se ei ollu mikään hittileffa, mut se oli semmonen vanhan ajan retki Kalevalan maailmaan, ennen kun kukaan oikeen tajus ettei meillä oo varaa tehdä semmosta kunnollista shownaa.

2006 tehtiin Jadesoturi / Jade Warrior, mikä on ihan vitun hämmentävä veijari: se sekoittaa Kalevala‑mytologian kiinalaiseen wuxia‑taisteluromantiikkaan. Siinä on puoliks suomalaiskiinalanen juttu, missä menneisyys ja nykyisyys sekoittuu, ja se on oikeesti ihan uniikki tapa yrittää Kalevalaa filmata.

Sitten 2013 ilmesty Kalevala – Uusi aika, jota Jari Halonen väänsi. Se on semmonen fantasia‑draama missä Kalevalan ajan ja nykypäivän juttuja sekoitetaan. Se oli selvästi tehty pienellä budjetilla, ja hyvin moni katsoja sano, et eipä tuo ihan nappiin menny — se oli vähän kuin sekava huuto menneisyydestä ja nykymaailmasta.

Ja nyt meillä on tää uusi Kalevala: Kullervon tarina, joka on sit tehty kunnolla ja isommalla työllä. Se on suoraa dramatisointia siitä synkimmästä osasta Kalevalaa, ei mitään pikkupuuhaa tai fantasia‑hyrrää. Se ei yritä olla mikään viihdepaketti — se näyttää sen raakuuden ja kohtalon niinku se oikeesti on.

🤬 Roso kritiikki: miksei Kalevalasta oo tehty kunnollista elokuvaa ennen?

Kalevala on vitun iso ja monimutkonen juttu. Se ei ole mikään satukirja, se on epos, jossa on monta tarinaa ja rihmaa. Semmosen juonen pukeminen leffaksi vaatii isoo budjettia ja hitosti rohkeutta, ja meille Suomessa on ollu aina se pula joko rahoista, vilpittömästä kiinnostuksesta tai sit siitä, että porukka ei oo uskaltanu ottaa sitä synkkää ja rumaa puolta kunnolla esille. 🍺

Toinen juttu on se, et Kalevalan jengi puhuu runomitalla ja metaforilla, eikä se sovi sellaseen leffamuotoon sellaisenaan ilman kunnon käsikirjoitusta. Siksi on tullu semmosii “kyllä tää on Kalevalaa mut ei oikeasti” versioita — semmosii joita ei oikeesti voi ottaa täysin vakavasti, koska ne jättäis sen raa’an ytimen pois. 🍻

Sit on ne, jotka yritti tehdä vähän oman näköstä Kalevalaa (kuten Kalevala – Uusi aika), mutta se jäi monelle katsojalle sekavaks, koska se ei selkeesti osannu yhdistää vanhaa tarinaa ja nykypäivää ilman että se tuntuu vähän sotkuiselta.

Mut tää uus Kullervo‑leffa näyttää, että nyt kun vihdoin löytyy sekä budjettia että tahtoa, niin me saadaan Kalevalasta sellanen elokuva, joka ei oo mikään random fantasia vaan rautaiseen runoon perustuva draama, eikä se pelota näyttäjän naamaa.