**Se pelottavampi pukki – kekripukki ja nuuttipukki ennen vanhaan**
No, nonni, siis tää pukkihomma on kyllä mennyt nykyään aika erilaiseksi, mutta hitto, ennen vanhaan nää kekripukit ja nuuttipukit oli kuulkaas toista maata. Ei mitään hymyileviä, kilttejä ukkoja, vaan tämmöttisiä karvaisia ja sarvekkaaksi pukeutuneita tyyppejä, jotka kierteli talosta toiseen pyytäen sapuskaa ja juomaa. Ja kun niille tarjottiin, niin ne ei todellakaan sanoneet "kiitos ja näkemiin", vaan pahimmassa tapauksessa ne örveltivät humalassa ja pelotteli lapsia. Tänä päivänä monet perheet ettii jo hyvissä ajoin jouluksi jonkun raittiin pukkikandidaatin, mutta silloin ei kyllä ollut mitään autoilevia pukkia olemassakaan.
Nää kekripukit ja nuuttipukit, pirskatti, oli muuten tosi kaukana siitä, mitä nykyajan joulupukki on. 1800-luvun puolella oli ihan normisettiä, että joku heitti päähän tuohesta tehdyn naamion tai lampaannahasta kyhätyn karvaisen maskin. Ja ei mitään lasten viihdyttäjiä ollut tää porukka, vaan enemmän sellaisia tyyliin "syökää tai saatte nähdä" -tyyppejä. Että jos nyt mietit, että joulupukki on aina ollut lasten paras kaveri, niin eiku vaan uudestaan miettimään.
Eikä siinä, 1920–30-luvuilla alkoi sitten tää nykyinen joulupukin tarina muotoutua. Satusetä Zachris Topelius jo 1867 heitti ilmoille, että joulupukki asustelee jossain "kaukana pohjoisessa", mutta ei se kertonut sen tarkemmin, että missä. Mut sitten Markus-setä, piru vieköön, 1927 kertoi radiossa, että tää pukki asuu Korvatunturilla Lapissa. Ja siitä se sit lähti, että pukki ja tontut on siellä tunturin katveessa piileksiny.
Hitto, sodan jälkeen alkoi sit muotoutua tää meille kaikille tuttu karvapukki. Ennen oli ollut turkit päällä ja enemmän sellaista karvalakkityyliä kuin mitään punanutuista joulukaveria. Se punainen väri, se on muuten ihan selvästi yhdysvaltalaisten virvoitusjuomayhtiöiden syytä! Coca-cola läväytti 1931 Haddon Sundblomin piirtämän joulupukin kampanjansa keulille, ja siitä alkoi se punainen nuttu. Mut huvittavaahan tässä on se, että tää Sundblom oli isänsä puolelta ahvenanmaalainen. Että oikeastaan voi sanoa, että tää nykyaikainen joulupukki, se joka istuu siellä sun olkkarissa jouluaattona, on niinku vähän niinku meidän omaa käsialaa!
Mut perskele, ne vanhat pukit, ne oli kyllä kaukana siitä, mitä tänä päivänä ajatellaan joulusta. Nykypäivän lapset ei tiedäkään, mitä pelkoa ne ennen tunsi, kun pukkikunta kiersi kylällä huppupäissä ja karvalakit päässä. Ei ollut mitään "hoh hoh hoo, onko täällä kilttejä lapsia" -meininkiä, vaan ihan oikeasti sai pelätä, että pukki nappaa mukaansa tai vähintäänkin uhkaa vetästä korville, jos ei ole tarjottavaa.
Myäs, eihän se siinä jäänyt, että pukki tuli vaan jouluna. Ennen nää nuuttipukit porskutteli talosta toiseen vielä joulun jälkeenkin, juhlimassa vähän lisää. Se oli semmoista jatkoaikaa niille, jotka ei saaneet tarpeeksi syötyä ja juotua jouluna. Tässä sitä ollaan, ja sää voit vaan miettiä, kuinka kaukana ollaan niistä vanhoista ajoista, kun tänä päivänä joulupukki istuu nätisti siinä kuusen vieressä ja lapset ojentaa sille lahjalistojaan.
No, siis tämmöttis tää on mennyt. Kaikki muuttuu ja pukit siinä mukana. Ajatellaan vaikka, miten tää punainen karvakasa alkoi yleistyä kunnolla vasta sotien jälkeen. Nykypäivän pukit on niin kesyjä verrattuna niihin vanhoihin kunnon pukkeihin, että huh huh. 1930-luvulta alkaen pukilla oli jo jonkin verran sitä punaista nuttua, mutta vasta Coca-colan mainosten jälkeen punanuttu alkoi vallata alaa. Ja tämmöttis siitä tuli – nykyaikainen joulupukki, joka on tuttu ympäri maailman.
Loppujen lopuksi, ei nää vanhat pukit kyllä ollut mitään lasten leikkikavereita. Hitto, oli parempi, että pysyivät siellä omissa oloissaan, ettei tarvinnut niitä lapsia säikytellä liikaa. Tänä päivänä, kun joulupukki matkustaa jopa Concordella, kuten vuonna 2001, ja tekee pukkikeikkoja livestreamina autotallista, niin ei voi kuin todeta, että on tää maailma vähän muuttunut. Siis ihan pirun paljon!