Rauta‑aika ja Kalevala – vitun erimielinen pari

Rauta‑aika vs Kalevala vs Kullervo‑elokuva

Kuulehan ny. Meillä on tää Rauta‑aika, sellanen vanha suomalainen tv‑elokuva/‑sarja, jonka Paavo Haavikko kirjoitti ja Kalle Holmberg ohjasi. Se tehtiin 80‑luvulla pohjautuen suoraan Kalevalaan, mut ei mitenkään tavallisessa runomittas tai hempeänä tarinana – vaan raa’asti ja suoraan ihmisten elämää ja kipua näyttäen. Siinä Väinö, Ilmari ja Lemminki liikkuu siellä missä totuus ja uni sekoontuu ja ne yrittää löytee naista ja tappelee Pohjolan väen kanssa. Väinö pohtii elämää, rakkautta ja kuolemaa niin ettei siinä voi olla hymyilematta tai muuta. Sen tekeminen kesti monta vuotta ja siihen rakennettiin kylät ja maisemat ympäri Suomee, koska siinä haluttiin näyttää se maailma niinku se oikeesti ois ollu.

Tää Rauta‑aika on Kalevalaan löyhästi pohjautuva, ei mikään kirjan sana sanalta filmatisointi, vaan Haavikko otti runon, kaatoi sen alas ja teki siitä maan ja veren tarinan, jossa hahmot ei oo mitään satuolentoja, vaan likasia, väsyneitä ja rumia ihmisiä. Siinä ei yritetä näyttää historiaa tarkasti – se on enemmän kuin tunnelma, aika ja kohtalo muinaisen maailman armoilla.

Mut sit meillä on tää uusi Kalevala: Kullervon tarina – se on oikeesti semmonen, jonka voi vähä niinku verrata tähän Rauta‑aikaan, koska molemmat käsittelee suomalaista mytologiaa ja legendoja, mutta eri tavoin. Uusi elokuva näyttää Kullervon tarinan raudankovana, verisenä ja suorana ilman runomittoo ja ilman mitään hienosäätöö. Se ei yritä olla mikään haaveiltu historia vaan vie sut sinne missä tapahtuu paskasti ja rehellisesti.

Miksi tää on iso juttu?
No tää Rauta‑aika oli aikanaan sellanen projekti, jota ei vois tehä helposti nykysin – se keräs kokoon suomalaisen kulttuurin keskeisiä tekijöitä ja se oli valtava ponnistus siihen aikaan. Musiikki, lavastus, näytteleminen – kaikki piti osata tai rakentaa itse.

Mut miksei Kalevalasta oo tehty kunnon elokuvaa tai sarjaa ennen tätä Kullervon tarinaa? No siksi kun se Kalevala on pirun iso ja sekava paketti — siinä on huikeita myyttejä, jumalia, loitsuja ja hahmoja jotka ei aukee helposti elokuvan muodossa ilman isoa budjettia. Joku joskus yritti Rauta‑aikaa, mut siinä jätettiin Kullervon oma osa kokonaan pois, koska se on niin vitun paha ja ruma juttu.

Ihmiset on aina tykänny Kalevalasta musiikissa, teatterissa ja kirjallisuudessa, mut elokuvaformaatti vaatii selkee kerronta ja tunnettavat hahmot. Kalevala on niin mytologinen ja eri aikojen pätkiin sidottu, että sen kaataminen suoraan ruutuun ilman helvetin isoja tuotantoja ja rahaa ei oo ennen onnistunu. Monet on puhunu siitä, et Kalevala tarinoille ois potentiaalia jopa Netflix‑tason sarjaksi, koska yks pitkä elokuva ei riitä kattamaan kaikkea sekavaa ja rumaa mitä siinä on.

Mut nyt tää Kalevala: Kullervon tarina tekee sen, mitä ei oo kunnolla ennen nähty: se ottaa Kalevalan rumimmat, pimeimmät ja vitun kivuliaimmat kohdat ja pistää ne valkokankaalle suorana, verisenä ja ilman mitään velttoutta. Se ei yritä olla kaunis, se ei yritä olla ihana, vaan se näyttää raudan ajan järkyttävyyden, ihmisen paskat kohtalot ja sen, ettei kukaan pääse viattomana siitä ulos.

Ja siinä on tää ero:

• Rauta‑aika otti Kalevalan ja teki siitä filosofisen ja mystisen elokuvan jossa ihmiset miettii elämää, rakkaudee ja kuolemaa.

• Kullervon tarina pukee sen synkimmän koston ja pahan puolen suoraan iholle, eikä sitä peitetä runomitan alle.

Se on vähän niinku vanha miekka versus uusi teräs – molemmat yhtä vitun raskaita, mut eri käyttötarkoituksilla.

🤬 

Kalevala: Kullervon tarina vs Rauta‑aika – tää uus versio vie pimeen ytimen ja näyttää sen lihaan ja vereen, eikä pehmistele mitään. Rauta‑aika oli aikanaan rohkee ja erilainen, mut Kullervo on vitun suora, raaka ja rehellinen versio siitä mitä Kalevala oikeesti kertoo.